AJATUKSIA TULEVAISUUDESTA (koulutus ja työelämä)

Moikka ! Tämä on kuva elokuulta 2015, kun olin juuri aloittanut opiskelut lähihoitajana, ja ensimmäinen päivä oli takana. Naurahdin kun tämän kuvan tähän valitsin, kun tajusin ettei mulla ole enää mitään, mitä tuossa kuvassa on. Tukka oli vielä musta, nyt se on oma, silmälasit vaihtuivat viime syksynä, kulmakarvat saaneet uuden muodon, takki ja paitakin lähtenyt jo kierrätykseen. Ei sillä, tykkäsin tuosta takista tosi paljon, mutta se nukkaantui tosi nopeasti.
Mutta takaisin aiheeseen. Olin tuolloin 100% varma, että koska en ollut pääsyt kätilöksi suoraan, kävisin lähihoitajan opinnot välissä, ja näin pääsisin helpommin kätilöksi. Joo, olinhan mä sitä mieltä vielä noin vuosikin sitten.
No mitä sitten tapahtui?

Olin alkuvuodesta Peijaksen sairaalassa suorittamassa tokavikaa harjoittelua. Vielä sieläkin olin sitä mieltä, että kyllä mä kätilöksi haen ja siitä sieläkin työkavereille puhuin. Tämä ajatus on varmaankin siksi suurimmaksi osaksi pysynyt mun päässä, kun moni sanoo aina vastaukseksi ''sä oot just sen oloinenkin'', ''se ammatti sopis sulle niin hyvin'', ''ihana ammatti'', tai jotain muuta vastaavaa, mikä antaa mulle ajatuksen että mun tulee toteuttaa se.
Viimeinen harjoitteluni nykyisessä työpaikassani avasi kuitenkin silmät. Lukioajoilta lähtöinen haaveaammatti lähti mun silmistä parissa päivässä. Ei sillä että kotihoito olisi mitenkään rinnastettavissa kätilön duuniin, mutta näin vain sattui käymään.
Edelleen kuulin näitä samoja kommentteja myös täälä paikassa, kun multa kysyttiin mitä ajattelin tehdä tulevaisuudessa, kun vastasin musta tulevan kätilö. Pari ekaa viikkoa olin vielä ihan valmis jatkamaan kätilöksi, mutta sitten mulla vaihtui ohjaaja.

Mun uusi ohjaaja sanoi edelleen samaa mitä muutkin, mutta hän silti kyseenalaisti ammatin valintaani. Silloin aloin miettimään asiaa uudestaan, ensimmäistä kertaa. Mietin mitä kätilön työ on, miten se eroaa lähihoitajan työstä, mitä kätilön työ minulle antaa, yms. Tajusin silloin että olenkohan enää valmis siihen.
Mielestäni kätilön ammatti on oikeasti hieno ammatti ja kätilöitä pitäisi arvostaa enemmän. Se on todella vaativaa työtä ja siinä oikeasti leikitään ihmisten hengillä myös. Aloin miettimään muun muassa sitä, mitä jos avustamani vauva kuolee, miten otan tämän asian. Olen aikaisemminkin miettinyt niitä, mutta koska olen jo kerran työnpuolesta löytänyt ruumiin, osaan ajatella jo asiaa hiukan eri tavalla.
Tiedän että tälläistä ei paljoa tapahdu Suomessa, että vauva kuolee, mutta silti tapahtuu. Tiedän että se ottaisi koville ja alkuun syyttäisin itseäni, mutta tiedän myös että saisin siihen apua ja pääsisin asian yli.
Tajusin myös että olen koko opiskeluajan manannut myös yhtä asiaa. Vihaan ammatissani sitä kun en voi laittaittautua. Rakastan kynsiä, meikkejä, ripsiä, vaatteita ja sen semmoista. Rakastan laittautua ja näyttää naiselta, vaikka välillä onkin niitä päiviä että on vain kiva olla ilman meikkiä lökärit jalassa. Aloin miettimään, että en tule ammatissani nauttimään näistä asioista kun vapaa-ajalla tai lomilla. Tämä asia ei ole mikään suuri juttu, enkä näin pinnallisen asian vuoksi ammattia vaihtaisi, mutta tämä oli myös yksi mikä alkoi kaataa päätäni toiseen suuntaan.
Näitä asioita on tässä tämän vuoden aikana tullut paljon miksi olen miettinyt, että en haluakkaan kätilöksi, enkä niitä kaikkia ala avaamaan ettei tästä kirjoituksesta tule kilometrin pituista. Nämä olivat kuitenkin ne mitkä ensimmäisenä alkoi mieleen tulla. Mietin myös niitä hyviä asioita mitä kätilön työ antaa, ja tietyssä määrin vieläkin mietin, että ehkä mä vielä joskus.

MITÄ AJATTELEN NYT

Päätin harjoittelun lopussa, että haen optikoksi ja tämä pätee vieläkin. Hain syksyn yhteishaussa tähän, mutta jäi 2.5 pisteestä että olisin päässyt. Seuraavassa haussa parempi onni, vaikkei se onnesta kiinni olekaan.
Viikko ennen valmistumistani mulla oli kriisi siitä haluanko optikoksikaan. Olen nyt tässä pysynyt kuitenkin, kun olen yrittänyt ammattia ajatella. Kouluaika saattaa olla melko raskas, koska ehdin jo tottua että lähihoitajan koulu oli niin helppo. Optikon koulutukseen kuitenkin sisältyy matikkaa ja fysiikkaa myös, mitkä ovat vähän kovempaa tasoa mitä lähihoitajan ''puolitat 1g buranan, paljonko potilas silloin saa, jos annat vain puolikkaan buranan''- laskut. En sano että lähihoitajan opinnotkaan helppoja olisi, mutta mulle niissä ei ollut oikeastaan mitään vaikeuksia.
Lisäksi optikkona saan myös rauhassa laitella kynsiä ja, jopa joudunkin panostaa ulkonäköön, jotteivät asiakkaat karkaa tarhapöllön nähtyään. Ja sehän passaa mulle.

-sirpa